Aleksanterinkatu 36 - Henrika Peltonen

Henrika Peltonen

Sekatyöntekijä

(s. 1882 - k. 1964)

Vuonna 1913 Kaskisiin rakennettiin rautatie. Sen mukana kaupunkiin virtasi uutta väkeä sisämaasta. Alkuperäisväestö Kaskisissa oli pääasiassa ruotsinkielistä. Rautatien myötä tullut uusi työväki oli useimmiten suomenkielistä. Heihin kuului myös Henrika Peltonen (synt. Pitkänen, Kontiolahti) ja hänen miehensä Bernard. Bernard oli rautatietyöläinen. Perheeseen kuului viisi lasta.

Rautatien tulo ja sataman kehittyminen toi töitä erityisesti puutavarakaupan alalla. Suomenkielinen työväestö hakeutui satamaan, sahalle ja lautatarhoille hommiin. Jotkut työläisistä tulivat lähiseudulta ja palasivat aina talvikaudeksi kotikyliinsä. Kaskisten väestörakenne alkoi kuitenkin vääjäämättä muuttua, sillä 1920-luvulta alkaen kaupungissa asui pysyvästi useita suomenkielisiä perheitä.

Suomenkielisen työväen rinnalla satamassa työskenteli myös kaskislaisia kalastajia, jotka levensivät leipäänsä tekemällä kausittain kahta työtä. Sataman hommia olivat mm. puutavaran purkaminen junavaunuista, sen rahtaaminen satamaan, laivojen lastaaminen ja ahtaaminen. Lautatarhoilla oli etupäässä miehiä töissä, mutta sahoilla ja lastaustöissä oli niin naisia kuin miehiäkin. 1930-luvulla täältä löytyi myös Henrika Peltonen. Hän nimittäin jäi tuolloin leskeksi, ja lapsikatras oli pidettävä leivässä.

Vuonna 1918 Kaskisiin perustettiin Silvan saha. Perustajat ajattelivat optimistisesti, että heidän yrityksestään tulisi Suomen suurin, ainakin 2000 työntekijää. Heitä varten rakennettiin oma työläisten kylä ajanmukaisine asuntoineen. Mutta sitten iski lama ja toiminta lakkasi kymmenen vuoden sisällä. Henrika oli onnekseen töissä Pikkusahalla, joten hänen työpaikkansa säästyi.

1930-luvun lama oli kovaa aikaa Kaskisten työväelle. Laivoja saapui yhä harvemmin ja lastaajille oli vähän hommaa. Naiset lähetettiin toisinaan suorin tein takaisin kotiin: töitä ei ollut. Työmiesten kohtalo oli työnjohtajien käsissä. He päättivät kenelle hommat kulloinkin suotiin.

Monet perheet ottivat talvella pankista lainaa ruokaa varten ja maksoivat sen kesällä pois, jolloin oli parempi työsesonki. Naiset saivat toisinaan kaupungilta töitä, esimerkiksi katujen siivousta. Jotkut kulkivat metsässä marjoja poimimassa ja myivät näitä sitten varakkaampiin porvariskoteihin.

Sahalla työskentelevien lapset saivat tulla keräämään turhia pikku puunkappaleita polttopuiksi kotiin. Naiset kärräsivät tätä puuta myös kottikärryllä kotiin. Saaressa kun ei ollut pahemmin metsää hakattavaksi, ja rahaa polttopuiden ostoon ei ollut. Puita kuskattiin tähänkin Henrikan perheen kotitaloon, joka oli siihen aikaan jaettu kolmeksi vuokra-asunnoksi.

Henrika loukkasi selkänsä onnettomuudessa. Nostettava puulasti hajosi ja kaatui hänen päälleen. Niinpä Henrikan oli lopetettava satamatyöt. Hän meni pyykkäriksi ja kotiapulaiseksi mm. ankaran kansakoulunopettajan Maria Kullan luokse.

Henrika oli aktiivinen työväentalon riennoissa, ahkera kahvinkeittäjä talon juhlissa sekä sosialidemokraattisen ompeluseuran jäsen. Vanhalla iällään Henrika huolehti vielä yhdestä lapsenlapsestaan, Tuulasta. Rankasta työnteosta huolimatta Henrika eli pitkään ja kuoli kunnoitettavassa 82-vuoden iässä.