Cneiffs sten

Cneiffin kivi

Cneiffin kivi sijaitsee Kotilammen virkistysalueelle menevän tien vasemmalla puolella.

Johan David Cneiff (1722-1791) toimi Pohjanmaan lääninlampurina vuosina 1743-1766. Hänelle luovutettiin Herrmansin kruunutila käyttöön vuonna 1743 ja hän asui siinä aina kuolemaansa saakka vuonna 1791.

Perimätieto kertoo, että Johan David Cneiff joutui ilman korvausta luopumaan Herrmansin tilasta kun Kaskisten kaupunki perustettiin vuonna 1785. Tästä epäkiitollisuudesta närkästyneenä Cneiff olisi kaivertanut kivilohkareeseen kirouksensa uudelle kaupungille. Sen mukaan Kaskisten kaupunki joutuisi 100 vuotta taistelemaan vaikeuksissa ja täten se ei kehittyisi. Paikkakunnan väestö antoi kirjoitukselle tällaisen merkityksen, koska se ei osannut lukea latinan kielellä kirjoitettua kaiverrusta.

Cneiff ei omistanut Herrmansin tilaa, vaan hän oli vuokrannut sen. Kun Kaskisten kaupunki perustettiin 1785, tila lahjoitettiin kaupungille. Cneiff sai pitää pihatontin asuinrakennuksen ja puoli tynnyrinalaa peltoa humalan viljelyä varten. Hän sai asua tilalla elämänsä loppuun asti ja hänelle maksettiin korvausta maanviljelyksestä.

Tarinan ydin oli, että Cneiff katkeroitui, koska hän joutui keskeyttämään työn, johon hän oli kouluttautunut ja eikä kansa Pohjanmaalla ollut ymmärtänyt häntä. Cneiffin kirous ratkesi vuoden 1860 tienoilla, jolloin saarnaaja Lars Vilhelm Schalin poisti kivestä jäkälän ja sammaleen ja sai esille 313 kirjainta ja numeroa. Kysymyksessä ei ollut kirous vaan Cneiffin oma elämänkerta. Lääninlampuri Cneiff kaiversi oman elämänhistoriansa latinaksi kiveen 1784. Teksti "obiit 1791" on jonkun toisen kaivertama.